Megapolis 2026 – Energiset kaupungit

Tulevaisuuden tutkija uskoo energiakriisin tukevan ympäristöajattelua

Noora — Thu, 13 Oct 2011 11:46:26 +0000

“Ihmiset miettivät yhä enemmän miten he ilmaisevat itseään kuluttajina ja kansalaisina, missä he haluavat olla mukana ja missä eivät”, uskoo Markku Wilenius.

Wilenius on Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuksen professori, joka toimii Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa. Hän on viime vuosikymmeninä tutkinut tulevaisuutta muun muassa ympäristön ja finanssialan muutoksen näkökulmasta. Hän tietää mistä puhuu. Pari vuotta sitten Wilenius oli mukana tekemässä laajaa kuluttajatrenditutkimusta Saksassa ja Yhdysvalloissa.

“Ihmiset haluavat yhä enemmän aitoutta ja autenttisuutta palveluissa joita he ostavat ja kuluttavat”, Wilenius sanoo.

Wileniuksen mukaan ympäristömyönteiset arvot ovat olleet vahvistumassa jo jonkin aikaa. Vaikka vallalla oleva talousmyrsky viekin median huomion ja ihmisten mieltä painaa huoli oman talouden tulevaisuudesta, ei Wilenius usko ympäristöasioiden jäävän kokonaan talouden jalkoihin.

“Käynnissä on iso käännös, joka liittyy resurssien saatavuuteen. Keskeisten raaka-aineiden, hyödykkeiden ja energian tarjonta on supistumassa suhteessa kysyntään. Tämä tulee vaikuttamaan maailmantalouteen yhä enemmän. Uskon, että tämä jatkossa tuo tukea ympäristöajattelulle.”

Vaikka esimerkiksi koulujen kasvisruokapäivä-keskustelua muistellessa saattaa tuntua, että Suomessa muutos tapahtuu tuskallisen hitaasti, se on Wileniuksen mukaan kuitenkin jo vauhdissa.

“Ja kun se täällä tapahtuu, niin se ei tapahdu trendinomaisesti vaan pysyvästi. Kyllä meikäläisten tavallisten ihmisten läheinen kytky luontoon vaikuttaa jatkossa siihen että meillä tajutaan kuinka hullua on jos vaikka neljä vuotta vanha pesukone hajoaa eikä sitä saa korjatuksi vaan kehotetaan ostamaan uusi. Veikkaan, että kasvisruokapäivä-keskustelullekin naureskellaan 50 vuoden päästä. Silloin kyse on siitä voiko kouluissa olla yksi lihapäivä viikossa.”

Energiantuotannon tulevaisuus paljastetaan Megapoliksessa

katja — Mon, 10 Oct 2011 14:14:12 +0000

Tuulivoimala tappaa linnut ja lepakot. Ydinvoimalat tuottavat ydinjätettä ja ne ovat vaarallisia. Vesivoima pilaa vaelluskalojen nousun jokiin ja aurinkosähkössä puolijohteiden valmistus kuluttaa kamalasti puhdasta vettä ja harvinaisia materiaaleja. Kaikella energiantuotannolla on ympäristövaikutuksia.

Megapoliksessa paljastetaan energiantuotannon tulevaisuus: mullistava laite, jolla energiaa voidaan tuottaa itse lihasvoimalla! Mekaanisesta rakenteesta johtuen laitteen nimi on “V8″. Laitteella on useita, positiivisia vaikutuksia. Energiantuotanto on yhteisöllistä toimintaa koska isompitehoisempien laitteiden käyttäminen ei onnistu yksin. Esimerkiksi kahvien keittämiseen tarvitaan käsivarren lihasrakenteesta riippuen 5-8 henkilöä. Television katselu onnistuu yksinkin – ja kännyköitä pystyy yksi henkilö lataamaan jopa 10 samalla kertaa.

V8 vaalii kansalaisten terveyttä ja hyvä motivaatio kuntoiluun säilyy kun sähkölaitteiden käyttäminen edellyttää jumppaamista. Talon kellarissa sijaitseva energiatehdas on myös sähköverkon häiriöiden kannalta lyömätön. Energiankäyttö tehostuu, kun jokainen tuotettu kilowattitunti on hikisen urakan takana. Suurempia asumiskeskittymiä ja julkisia rakennuksia varten suunnittelupöydällä on suurempi versio “energiaveivistä”, ensimmäisenä valmistuu Arkadianmäelle 200-paikkainen versio.

No ei nyt sentään, mutta V8:lla on oikeasti muutamia ominaisuuksia, jotka auttavat havainnollistamaan energiankäyttöämme. Käytät sitten kännykänlaturia tai sähkökiuasta, ei ole kunnollista kosketusta energiamääriin tai hintaan. Ainoa kosketus, ei-haluttu sellainen on sähkölaskun maksaminen. Energiaveivillä pääset itse lauantaina 15. lokakuuta kokeilemaan Wanhan ylioppilastalon edustalla, paljonko ruista ranteesta täytyy löytyä erilaisten sähkölaitteiden käyttämiseksi.

Janne Käpylehto
Energiatehokkuusasiantuntija
Suomen luonnonsuojeluliitto ry

Valaistuksen aika

Titta Lassila — Sat, 10 Sep 2011 09:11:37 +0000

Kuinka rakentaa ikioma sähkörausku? Kysymystä pohti 1700-luvun lopussa muuan valistusajan tiedemies nimeltään Alessandro Volta. Hän perehtyi tämän kiehtovan rauskun sähköelimiin haluten selvittää, voisiko vastaavan ilmiön synnyttää myös keinotekoisesti. Vuosisadan vaihteeseen mennessä hän olikin kehittänyt erään merkittävän keksinnön; ensimmäisen jatkuvaa virtaa tarjoavan virtalähteen eli pariston.

Katselin taannoin Yle Teeman kiinnostavaa dokumenttisarjaa Tieteen läpimurtoja, jossa kerrottiin energiakeksintöjen historiasta. Sähkörauskun lisäksi siinä tuotiin esiin se, että Voltan akulle keksittiin järkevää käyttöä vasta sukupolvea myöhemmin.

Usein kuvitellaan, että ihmiskunta elää valmiissa maailmassa. Että kaikki alkaa jo olla keksitty. Jäljellä on enää olemassa olevien ideoiden soveltamista, jalostamista ja tehostamista. Entä jos keksittäisiin jokin täysin uusi ja mullistava, öljyyn verrattavissa oleva, energianlähde? Entä jos tämä mieletön keksintö on jo tehty, mutta ketään – ainakaan vaikutusvaltaista – ei vain ole jaksanut vielä kiinnostaa?

1700-luvulla Yhdysvaltain tuleva presidentti Benjamin Franklin lennätteli leijoja ukonilmalla todistaakseen salamoiden ja hankausvarautumisen välisen yhteyden. Hän selvisi kokeiluistaan hengissä, mutta moni hänen seuraajistaan ei ollut yhtä onnekas.

Historia osoittaa, miten hidasta uusien innovaatioiden kehittely ja käyttöönotto voi olla. Erityisesti energian kohdalla kyse on paljolti myös rahasta ja vallasta. Kenelle keksinnöstä on (taloudellista) hyötyä ja kenen asemaa sillä on mahdollista pönkittää?

1830-luvun lopulla ranskalainen fyysikko A. E. Becquerel keksi, miten auringon valon voisi muuttaa energiaksi. Hänen havaintojaan pidettiin kiinnostavina, muttei riittävän merkittävinä sovellettaviksi. Jälleen sukupolvi myöhemmin, 1860-luvulla, alkoi tapahtua. Ranskan hovin rahoittama August Mouchet kehitti aurinkoenergialla toimivan höyrykoneen, jonka tehoa hän demonstroi esimerkiksi muuttamalla vettä jääksi. Keksinnön valoisa tulevaisuus kuitenkin katkesi, kun Englanti tarjosi Ranskalle entistä halvemman kivihiilidiilin – eikä uudelle energiamuodolle enää ollut kysyntää.

On mahdotonta yrittää edes kuvitella, millaisia keksintöjä energiantuotannon saralla tullaan vielä näkemään. Sen sijaan, että yrittäisin kuumeisesti nähdä tulevaisuuteen, taidankin kääntää katseeni menneeseen. Uskomattomien jo arkisiksi muodostuneiden energiakeksintöjen synnyn ja kehityksen tutkailu antaa paitsi perspektiiviä, myös uskoa tulevaan. Kaikki tarvittavat palikat kestävään tulevaisuuteen ovat joko jo olemassa, tai sitten lähes käden ulottuvilla.

Uudet tavat tuottaa energiaa ja valjastaa ne ihmiskunnan käyttöön on keksitty tarkkailemalla ja kokeilemalla, yrittämällä ja erehtymällä. Niiden sulattelu on vienyt aikaa, eikä niiden arvoa ole useinkaan nähty kovin nopeasti. Vaikka yksilöt olisivat kuinka innovatiivisia ja proaktiivisia tahansa, on yhteiskuntamme silti kuin raskas möykky kovettunutta muovailuvahaa. Se vaatii pehmitystä eikä etene itsestään.

Esimerkiksi ydinvoimaan tarrautuminen ”siirtymäajan energiaratkaisuna” tai muihin elähtäneisiin energiantuotantotapoihin nojaaminen on kai näissä rakenteissa ymmärrettävää, mutta silti. On aika tarttua yhdessä sähkörauskua pyrstöstä! Elämme uutta valistuksen, vai sanoisinko valaistuksen, aikaa. Enää eivät keksijät ole ideoineen yksin.

Titta

Pienistä puroista syntyy pieni virta

katja — Tue, 09 Aug 2011 09:52:05 +0000

Pienillä ekoteoilla voi saada itselleen hetkeksi hyvän omatunnon (tai hyvää PR:ää, jos kyseessä on poliitikko tai yritys), mutta niiden merkitys energiansäästössä tai ilmastonsuojelussa on usein hyvin pieni. Ongelmana on se, että isommat asiat saavat vähemmän huomiota, kun tärkeää olisi juuri se, että kuluttajat ottaisivat ympäristöasiat huomioon myös isoissa päätöksissään. Asuminen, liikkuminen ja ruokailu ovat selvästi suurimpia ympäristön kuormittajia ja energiasyöppöjä.

Pienistä ekoteoista yksi hyvä esimerkki on kännykän laturin irrottaminen latauksen jälkeen seinästä. Nokian kännykät meitä tästä ainakin muistuttavat joka kerta, kun puhelimen akku tulee täyteen. Nokian imagoa ympäristöstä huolehtivana, vastuullisena yrityksenä tämä ainakin kiillottaa, mutta kuinka paljon sähköä seinästä irrottaminen oikeasti säästää? Laturien virrankulutus on valmiustilassa enintään 0,3 wattia, kun taas esimerkiksi 60 watin lampun kulutus on 200-kertainen. Jos laturi on jatkuvasti pistokkeessa, se syö noin 0,01 kilowattituntia päivässä. Päästöinä tämä tarkoittaa vain noin 10 000-osaa suomalaisen yhden päivän päästöistä.

Monet taas pyrkivät välttämään pakkausjätettä ruokakaupassa. Tosiasiassa pakkauksen osuus on vain pari prosenttia koko tuotteen ympäristökuormituksesta, mikä tarkoittaa sitä, että paljon tärkeämpää olisi pohtia, mitä pakkauksen sisällä on. Eläinperäiset tuotteet kuormittavat esimerkiksi ympäristöä yleensä paljon enemmän kuin kasviperäiset. Itse asiassa hyvä pakkaus on ympäristöystävällinen, koska se estää ruokaa pilaantumasta, jolloin kaikki sen tuottamiseen ja valmistamiseen käytetty energia ja raaka-aineet menisivät hukkaan. Kaatopaikalla ruokajäte aiheuttaa metaanipäästöjä.

Tuontiruoan välttäminen ei myöskään ole niin yksioikoista, sillä todellisuudessa pitkienkin kuljetusten osuus ruoan elinkaaressa on hyvin pieni. Esimerkiksi maatalouden energiankulutus ja lannoitteiden valmistus ja käyttö merkitsevät paljon enemmän. Joidenkin tilastojen mukaan esimerkiksi uusiseelantilainen lampaanlihan tuotanto on neljä kertaa energiatehokkaampaa kuin brittiläinen, vaikka mukaan otettaisiin kuljetus Eurooppaan. Kuljetuspäästöihin voi myös itse vaikuttaa suuresti, sillä leivän hiilijalanjälki kasvaa nelinkertaiseksi, jos kauppareissun tekee autolla ja ostaa pelkän leivän.

Entäpä jos toisit oman kahvimukin työpaikalle? Posliinimuki työpaikalla ei välttämättä kuitenkaan ole juuri sen ympäristöystävällisempää. Mukin peseminen lämpimällä vedellä voi aiheuttaa enemmän päästöjä kuin kertakäyttökuppien käyttö. Jokaisella työpaikalla pitäisikin siten tehdä tarkka analyysi, jossa tutkittaisiin esimerkiksi millaisella energialla lämmin vesi tuotetaan, millainen muovitus kertakäyttökupeissa on, kuinka monta kertaa kuppeja käytetään ja miten jätehuolto on järjestetty.

Täytyy tietysti huomauttaa, että näiden ekovinkkien kumoamisen tarkoitus ei ole kehottaa ketään lopettamaan ekotekojen tekemistä eikä vähätellä kuluttajan roolia ympäristön suojelemisessa. Tärkeää olisi kuitenkin muistaa, että ympäristöasioissa tarvitaan suhteellisuudentajua. Pieniin ympäristötekoihin keskittyminen on harhaanjohtavaa, koska niiden merkitys on mikroskooppinen. Huolestuttavampaa on se, että samalla isot asiat jäävät helposti liian vähälle huomiolle. Asiat pitäisi siis osata laittaa tärkeysjärjestykseen.

Eikö pikku puroista sitten kasva pieni joki tai jopa valtameri, jos kaikki tekevät samoin? Valitettavasti energia-asioissa pienistä puroista kasvaa vain suhteellisen pieni virta. Kännykän laturin irrottaminen seinästä säästää energiaa päivässä määrän, joka vastaa noin sekunnin autoilua. Tämä on suomalaisen päästöistä prosentin sadasosan verran. Jos kaikki tekisivät samoin, kaikkien päästöt vähenisivät prosentin sadasosan verran. Ilmastontutkijoiden mukaan taas päästöjä pitäisi vähentää 90 %, joten meidän kuluttajien tulisikin kiinnittää huomiomme tärkeämpiin asioihin.

Yhtenä syynä tähän ongelmaan voi hyvinkin olla, että energiaa voi olla vaikea ymmärtää, koska esimerkiksi sähköenergiaa ei voi silmin nähdä. Koska sitä ei nähdä, se ei myöskään ole konkreettista, ja se helposti jää pois päätöksenteon kriteereistä. Kahvimuki tai ”ekokassi” taas on konkreettinen esine, joka ”ekotekona” antaa tekijälleen jotain käsin kosketeltavaa ja jotakin välitöntä palautetta. Se antaa tekijälleen hyvän mielen siitä, että on tehnyt jotain altruistista.

Yhtenä syntipukkina tälle vääristyneelle agendalle voidaan tietysti ajatella myös mediaa. Mediassa asioita usein yksinkertaistetaan ja näillä asioilla vedotaan kuluttajan tunteisiin. Tunteilla myös yhä useammin myydään jotakin. Kyse on usein myös tiedon puutteesta, sillä tutkimustieto esimerkiksi muovikassien tai sähkönkäytön ilmastovaikutuksista on uutta ja usein ristiriitaista, mikä tietysti myös mahdollistaa sen, että tätä tutkimustietoa voidaan valjastaa mitä erilaisimpien kohteiden ja toimijoiden käyttöön.

Ajatusmaailmaamme täytyisikin tulla muutos niin, että kulutustamme ajateltaisiin kokonaisuutena ja päästäisiin laajempaan elämänkaariajatteluun. Täytyy kuitenkin muistaa, että joillakin ekoteoilla, kuten juuri yllä mainituilla ”ekomyyteillä”, voi myös olla kasvatuksellinen merkitys, vaikkei niillä suurta, suoraa ympäristövaikutusta olisikaan. Ehkä se, että muistamme sammuttaa valot poistuessamme huoneesta tai että otamme laturin pois seinästä silloin kun sitä ei tarvita, ohjelmoi aivoihimme vastuullisuuden niin, että otamme nämä tekijät huomioon myös suurempia päätöksiä tehdessämme.

Outi Lundahl

Lisätietoja: David MacKay: Sustainable energy – Without the hot air. Cambridge IUT 2009; Anja Portin (toim.): Kaikesta jää jälki. Avain 2008.

Energiansäästöherkkuja

katja — Thu, 07 Jul 2011 06:48:43 +0000

Suositusten mukaan päivittäinen energiatarpeeni alle 30-vuotiaana naisena on jotakuinkin 2260 kilokaloria vuorokaudessa. Paitsi että saan ruuasta energiaa, niin ravinnon tuottamiseen, kuljettamiseen ja valmistamiseen myös kuluu maapallon energiavaroja. Miten paljon energiaa kuluu siihen, että minä saan tuon päivittäisen annokseni, jonka turvin käyn töissä, harrastan, pyöräilen ja nautin kesäfestareista, puistopicniceistä ja siivoan, pyykkään ja tiskaan astiani.

Ruuan ympäristövaikutukset ovat moninaisia ja energiankulutus on vain yksi – tosin harvemmin esiin nouseva – näkökulma ruokaan. Ravinnonsaantiin liittyvää energiankulutusta tulee harvoin ajatelleeksi kiertäessä kaupanhyllyjen välissä tai kotona tomaattikeittoa keitellessä ja pullia paistellessa. Maailman energiankulutuksen kannalta on kuitenkin väliä, miten ja mistä päivittäiset kalorimme ja ruokaherkkumme saamme.

Helsingin Sanomat kertoi eilen, että suomalaiset kuluttivat viime vuonna 76 kiloa lihaa, 68 kiloa vihanneksia ja 80 kiloa viljaa henkeä kohden. Keskiverto suomalainen syö siis enemmän lihaa kuin vihanneksia. Hedelmien syönti lisääntyi hieman edellisvuodesta. Nestemäisiä maitotuotteita suomalainen kulutti keskimäärin 183 kiloa. Maitoa juotiin 131 tölkillistä.

Ympäristön kannalta lihansyönnin jatkuva kasvu on ongelmallista. FAO toteaa globaalia ruokatuotantoa koskevassa raportissaan, että kotieläintuotannon kasvihuonekaasupäästöt ovat jo nyt suuremmat kuin liikenteen. Lisäksi FAO esittää huolensa maapallon metsäpinta-alan hupenemisesta, kun metsäalueet otetaan laidunmaiksi. Eläinten lannasta peräisin olevien ravinteiden lisäksi maailman vesiä saastuttavat eläintuotannosta peräisin olevat antibiootit sekä hormonit.

Näiden ilmasto- ja ympäristövaikutusten lisäksi ruuantuotantoa tulisi tarkastella myös energian näkökulmasta. Maailmassa, jossa energiansaannin turvaamisen arvellaan olevan yksi suurimmista tulevaisuuden haasteista ja oikeudenmukaisuuskysymyksistä, on ainoastaan viisasta pohtia, kuinka voidaan tuottaa riittävästi ja energiatehokkaasti ruokaa seitsemälle miljardille ihmiselle. Kotieläintuotanto on osoittautunut tässä suhteessa hyvin tehottomaksi. Ihmisen tarvitseman kalorimäärän tuottaminen karjatalouden avulla on energiatehotonta ja saa aikaan massiivisia hiilidioksidipäästöjä.

FAO arvioi lihan kulutuksen kaksinkertaistuvan maailmassa vuoteen 2050 mennessä ja maidon kulutuksen lisääntyvän lähes samaa tahtia. Oikeudenmukaisuuden nimissä tämä lisäys tulisi tapahtua kehitysmaissa, missä tällä hetkellä miljoonat ihmiset saavat päivittäisen energian tarpeensa pääasiassa pelkästä riisistä. Kehitysmaissa on oltava mahdollisuuksia käyttää enemmän eläinkunnan tuotteita kun taas rikkaissa maissa eläintuotteiden kulutusta tulisi vähentää reippaasti.

Monesti olen saanut vastaani kauhistuneita ilmeitä ja kiivaita vastalauseita grillipihvien rakastajilta ja juustoilla herkuttelijoilta, kun olen yrittänyt puhua kasvisruuan puolesta. Kyse ei kuitenkaan ole mistään tuskaisesta kurimuksesta, missä meidän suomalaisten tulisi alkaa lihalaihdutuskuurille kehitysmaiden nälkää näkevien puolesta. Ruokatottumuksien muuttaminen ei vaadi suuria uhrauksia, luopumista nautinnoista ja mielihyvästä, mitä ruokaan liittyy. Ruokakassin sisällön muuttaminen vaatii lähinnä hiukan opettelua, uusia tapoja – ja mikä parasta uusien reseptien kokeilua!

Helppoja ja yksiselitteisiä ohjeita ympäristöä säästävälle, energiapihille ja ilmastoystävälliselle ruokavaliolle, joka olisi vielä tuottajien kannalta sosiaalisesti oikeudenmukaista, ei ole helppo antaa. Kasvisruoka on pääsääntöisesti sekaravintoa keveämpää niin energian tarpeeltaan kuin ilmastovaikutuksiltaan. Juurekset ja vihannekset ovat energiataakaltaan keveitä. Kausiruokaa kannattaa suosia. Esimerkiksi avomaakurkun kauppaan saamiseen tarvittava energiamäärä on kymmenesosa kasvihuonekurkun energiataakasta. Mitä käsitellympää ja jalostetumpaa ruoka on, sitä enemmän tuottamiseen on vaadittu energiaa sekä pakkausmateriaaleja. Kannattaa myös muistaa, että energiaa kuluu myös tuotteiden kuljetukseen. Omat kauppamatkat on parasta tehdä jalan tai pyörällä. Hukkaan heitetty syömäkelpoinen ruoka on silkkaa energiavarojen tuhlausta.

Tärkein vinkki voisi kuitenkin liittyä suomalaisten asenteisiin ja tapoihin laajemmin. Käsityksemme ”hyvästä ruuasta” ei ole muuttumaton totuus vaan voimme itse päättää, mitä se tarkoittaa. Voisiko arjen hyvä ruoka tarkoittaa ympäristöystävällistä, tuoretta, lähellä tuotettua ja pääasiassa kasviperäistä ruokaa, jonka tuottamisessa, kuljetuksessa ja jalostamisessa energiakulutus on minimoitu – maukkainta valmistettuna yhdessä ystävien kanssa ja hyvässä seurassa nautittuna.

Energiaa on monenmoista

Antti Moeller — Thu, 30 Jun 2011 07:42:23 +0000

Tekniikka&Talous -lehti uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan kaupungissa asuminen altistaa muun muassa ahdistukselle ja skitsofrenialle. Kaikin puolin masentava juttu, jonka taustalla tutkimuksen mukaan piilee stressihormonin erityksen lisääntyminen kaupunkimiljöössä.

Suomessa asuvana tämä tuntuu varsin etäiseltä ja vieraalta, mutta jokainen esimerkiksi Aasian tai Afrikan suurkaupungeissa vieraillut tietää, millaisia melun ja saasteen keskittymiä todelliset megapolikset voivat pahimmillaan olla. En siis lähde kiistämään tutkimustulosta, mutta otan toisen, dodomaisen röyhkeästi positiivisen suunnan: kaupungit ovat nimittäin mitä suurimmassa määrin toivon, yhteistoiminnan ja energisoitumisen paikkoja.

Kaupungit ovat ihmiskeskittymiä, joissa törmää väistämättä myös tuntemattomiin ihmisiin. Kohtaamiset niin työssä kuin vapaa-ajalla erilaisten ihmisten kanssa tuottaa – ainakin minulle – suunnattomasti iloa ja antaa energiaa sekä ajattelemisen aihetta. Kotonakin on ihan rentouttavaa hengata aika ajoin, mutta ulkona muiden ihmisten ilmoilla vasta alkaa happi kunnolla kulkea.

Suomalaisille tämä on tuttua keväisin: pimeyden vetäytyessä ja terassien sekä puistojen täyttyessä ei ole epäselvää, kuinka tärkeitä muiden ihmisten kohtaamiset ovat. Energia lisääntyy paitsi auringon, myös sosiaalisen elämän vilkastumisen johdosta. Ja juuri kaupunki, tuo maanmainio ihmiskunnan innovaatio, luo tähän parhaat mahdolliset puitteet. Ja mitä suurempi ja tiheämpi kaupunki, sitä enemmän törmäämisiä – nimenomaan positiivisessa mielessä!

Ihmisten tuottama “sosiaalinen energia” on yksi näkökulma Dodon vuoteen 2011 ja vuositeemaamme nimeltään Energiset kaupungit. Vuoden alusta olemme jälleen haastaneet itseämme ja toisiamme ajattelemaan ympäristökuormitusta uudesta perspektiivistä. Energiaan liittyvät ratkaisut ovatkin erittäin keskeisiä viheliäisten ympäristöongelmien päihittämisessä.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa rakentaminen: kun tilannetta katsastellaan Suomen näkökulmasta niin huomataan, että rakennukset kuluttavat noin 40 prosenttia kaikesta energiasta. Yksilön kannalta monet kotiin liittyvät ratkaisut painavat paljon: millainen lämmitysjärjestelmä on käytössä? Miten käytetty sähkö on tuotettu?

Omakotitaloasujalla jopa puolet energiankulutuksesta periytyy kodin lämmitykseen. Osaammeko me tehdä energiafiksuja ratkaisuja silloin, kun niiden aika on käsillä? Toisaalta, onko siihen halua tai edes varaa? Omalta osaltani voin todeta, että neuvoa ja opastusta olisi aikanaan tarvittu: kerrostalokolmiomme kylpyhuoneremontin yhteydessä päätimme ottaa lattialämmityksen, mutta emme osanneet kysellä urakoitsijalta vaihtoehdoista tarpeeksi. Näin päädyimme sähkölämmitykseen ja sekös on myöhemmin sapettanut, sillä vesikiertojärjestelmä olisi ollut huomattavasti järkevämpi ratkaisu.

Antti

Megapolis-blogi aloittaa piakkoin…

kirMoi — Wed, 08 Jun 2011 08:57:56 +0000

Ennen syksyn tapahtumaa pureudutaan energisiin aiheisiin tällä sivustolla.